Mahdollisuuksieni mukaan otan hoitoon pieniä koiria meidän kotiimme! Kissat hoidan mahdollisuuksieni mukaan heidän omissa kodeissaan!

Meille kotihoitoon ovat tervetulleet ne kiltit, sosiaaliset ja pienet seurakoirat jotka tulevat toimeen muiden koirien kanssa.

Pieniin seurakoiriin luen ne koirat jotka ovat alle n. 10 kiloa ja säkä alle n. 35 cm. 

Vuosien kokemuksella olen hoitanut koiria ja kissoja, myös muita eläimiä. Minulla on aiemmin ollut 3 lemmikkihotellia.

Varaukset ja info numerosta 045-2056000.

-Pidätän oikeuden päättää onko koirasi soveltuva meille hoitoon.

HUOM!  Uroksille käytän sisätiloissa urosvyön (ota oma mukaan jos sellainen on). Mikäli sellaista teillä ei ole, saa sellaisen lainaksi. Tämä jotta turhat merkkaamiset eivät tapahdu sisätiloissa, edes vahingossa. Mikäli narttu on ns "merkkaavaa sorttia", kerrothan tästä ajoissa, näin hän voi tarvittaessa saada sisätiloissa käyttöönsä narttupöksyt.

Minulle kotihoito koiralle tarkoittaa sitä että hoitoon tulevat koirat elävät minun (Jannen) ja 3 koirani (Muru, Molly & Mayan) kanssa meidän ns "lauma" elämää. Pääsääntöisesti sinun koira on meillä ainoa hoidossa oleva koira, mutta joskus voi olla omien koirieni lisäksi 1-2 muuta koiraa hoidossa, samanaikaisesti. 

Koirat pääsevät ulos lenkille jonka lisäksi ulos vapaina juoksemaan aidatulle pihalle 6-10 kertaa päivässä

Raportoin koiran kuulumiset useita kertoja jakson aikana. 

Teen kirjallisen hoitosopimuksen jokaisen omistajan kanssa.

Vältäthän turhia varauksia. 

Tee varaus vasta kun olet satavarma hoidon tarpeesta ja vasta sen jälkeen kun olet kysynyt läpi kaikki sukulaiset, naapurit, työkaverit ja muut mahdolliset hoitajat. 

Kiitos.

Kissat ovat vaan NIIIIIIIN IHANIIIIII!!!
Kissat ovat vaan NIIIIIIIN IHANIIIIII!!!

Kotihoitoa voin tarjota ystävällisille kissoille heidän omassa kodeissaan. Tämä tarkoittaa sitä että käyn hoitamassa kissat teidän luonanne. Kotikäynneistä sovitaan etukäteen ja käyn myös tutustumassa kissoihin

Omaan kotiini en ota kissoja hoitoon. 

Teen kirjallisen hoitosopimuksen jokaisen omistajan kanssa.

Lisätietoa saa kysymällä. 

Puh: 045-2056000

Klikkaa y.o. linkkiä päästäksesi hinnastoon.