Ainutlaatuinen konsepti! 

Stressitön, luksus kotihoitola lemmikeille!


Olemme eläimiä rakastava, kodinomainen ja täysin häkitön lemmikkihoitola, -jo vuosien kokemuksella. 


Koirille löytyy 2 eri hoitomuotoa: 

1. PIENILLE SOSIAALISILLE SEURAKOIRILLE 

-ovat hoitojaksolla vapaana muiden koirien kanssa, aina valvonnan alla.

HUOM! Maksimi koko on koirille: Säkä korkeus n. 35 cm ja paino n. 10 kg, mutta katsomme kuitenkin jokaisen koiran omana yksilönä, joku voi painaa 15 kiloa vaikka säkä korkeus onkin vain 30 cm jne. Hoitojakson aikana koira voi myös saada pesun ja trimmauksen. Turvallisuussyistä lenkitämme hoitokoiria vain erillisestä pyynnöstä ja erillistä korvausta vastaan, muulloin koirat pääsevät 5-10 kertaa päivässä vapaina juoksemaan / leikkimään / olemaan turvallisella ja aidatulla pihalla. Tähän vaaditaan koiran tutustuminen meidän tiloihin ja koiriin etukäteen, ennen hoitojakson alkamista.


2. UUTTA! Oma LUKSUS hotellihuone KAIKENKOKOISILLE koirille. 

-Ulkoilu tällöin erillään muista koirista.

Vaihtoehtoisesti voi vuokrata HOTELLIHUONE KOIRALLE missä koira saa olla erillään muista koirista. Tällöin koira ulkoilee myös erillään muista. Tämä sopii koiralle joka ei (syystä tai toisesta) ole sosiaalinen muiden koirien kanssa tai koiran koko ei ole Jannen lemmikkihotellin vaatimusten mukainen. Koiran täytyy kuitenkin olla käsiteltävissä eikä aggressiivinen ihmisiä kohtaan. Keskikokoiselle/isommalle koiralle/koirille voimme tarjota hotellihuoneen mikäli yksilö on rauhallinen, ilman eroahdistusta ja metsästysviettiä. Tähän hoitomuotoon ei vaadita erikseen koirien tutustumista lemmikkihotelliin etukäteen.

UUTTA! Luksus huone koiralle! Sopii kakenkokoisille hyvinkäyttäytyville koirille.
UUTTA! Luksus huone koiralle! Sopii kakenkokoisille hyvinkäyttäytyville koirille.


SISÄKISSAT: 

Sisäsiistit ja sosiaaliset sisäkissat ovat meille lämpimästi tervetulleet. Jos kisu haluaa olla omassa rauhassa niin meillä saa sitä olla ja jos kissa pitää silityksistä ja sylissä olemisesta niin sitäkin saa. Tilat ovat tilavia ja ikkunallisia ja täysin erillään koirista. Jokaisessa sviitissä majoittuu vain yhden ja saman perheen kissat.

Muru (talon oma koira) toimii tässä mallina
Muru (talon oma koira) toimii tässä mallina

LEMMIKKIKANIT ja jyrsijät:

Lämpimästi tervetulleet ovat myös lemmikkikanit ja jyrsijät, mahdollisuuksiemme mukaan.

Kanien tulee olla tottuneita ihmisten käsittelyyn.

Meille voi tuoda lemmikin mistäpäin Suomea vain!  

 

Asiakkaillemme ylläpidämme Facebook ryhmää. 

HUOM! Jannen lemmikkihotellin Facebook ryhmään voivat liittyä meidän jo olemassa olevat asiakkaamme.

Kaikille muille on Facebook-sivumme jonka löydät TÄSTÄ


MEILLÄ LEMMIKKISI VIIHTYY, IHAN TAATUUSTI!

Teemme hoitosopimuksen kun lemmikki tuodaan hoitoon. Sopimus sitoo molempia osapuolia toimimaan parhaalla mahdollisella tavalla. Sopimuksen ehdot löydät TÄSTÄ. 

Hoitojaksoon tulevaa koiraa kannattaa tuoda tutustumaan meihin etukäteen. Sovi puhelimitse 30 min tutustumis aika.

Maksu suoritetaan aina hoidon alussa. Maksuvälineinä käyvät käteinen, kortti tai MobilePay.

Lääkkeiden antaminen lemmikille sisältyy meillä hintaan, mikäli lemmikki on yhteistyöhaluinen! 

Kerrothan tästä etukäteen varauksen yhteydessä!!!

Varmistathan, ettei lemmikilläsi ole loisia tai tarttuvia tauteja. Jos lemmikkisi tartuttaa taudin tai tuo loisia lemmikkihotelliin, vastaat aiheutuneista kustannuksista lemmikkihotellille ja kolmansille osapuolille.


Varaukset ja info numerosta: 045-2056000


Palvelumme:

MIAUUU!!

SISÄKISSOILLE


  • Kissat majoittuvat meillä tilaviin ja moderneihin sviitteihin, täysin erillään koirista. Lyhyin "miniloma" kissoille on meillä 2 vrk. Meillä kissoja ei pidetä häkeissä! Kissojen sviitit ovat tilavia ja ikkunallisia mistä voi bongata lintuja. Kisut ovat meillä kuin kotonaan ja kohtelemme heidät kuin olisivat omia perheenjäseniä. Silityksiä ja seuraa saavat päivittäin, sitä halutessa. Raikasta vettä on aina tarjolla. Otamme hoitoon sisäkissoja jotka ovat sosiaalisia ja sisäsiistejä.

Kun tuot kissaa meille hoitoon mukaan tulee tuoda:

  • Rokotetodistus (rokotteet oltava ajantasalla)
  • Oma ruoka, herkut, ruoka ja vesi astiat (myös vaihto)
  • Kissan oma WC ja siihen tarvittava hiekka / pelletti
  • Peti, viltti, tyyny tms missä oman kodin tuoksut.
  • Leluja saa ehdottomasti tuoda kuten kaikkea mitä luulet kissan kaipaavan ollessaan poissa kotoa.
  • Tarvittaessa ota mukaan esim Feliway haihdudin / suihke tms mikäli tiedät jo etukäteen että kissa saattaa stressaantua hoitojakson alussa / aikana omistajan poissaolon takia.
  • HUOM! Samaan sviittiin majoittuvat vain saman perheen kissat!

Lisätietoa ja kuvia sviiteistä tulossa pian!

WUFF!!!

Pienille SEURAKOIRILLE ja kaikenkokoisille koirille


  • Koirat ovat meillä kuin olisivat kotonaan ja ovat meille kuin omia perheenjäseniä. Olemme kodinomainen ja häkitön hoitola. Sisätiloissa koirat SAAVAT olla (ja nukkua) missä viihtyvät parhaiten, oli se sitten sohvalla, lattialla tai pedissä. Halutessaan saavat nukkua jopa sängyssä minne on portaat. Otamme hoitoon koiria jotka ovat hyvin sosiaalistettuja ja tulevat toimeen muiden koirien kanssa mikäli haluaa olla muiden koirien seurassa. Tämä jotta kaikkien koirien turvallisuus olisi taattua. Juoksussa olevaa narttua ei voi tuoda hoitoon!

-UUTTA! Mikäli koirasi ei tule toimeen muiden koirien kanssa voimme tarjota vaihtoehtoisesti koiralle hotellihuoneen omaan käyttöön ja pääsyä ulos pihalle ilman muiden koirien seuraa. Tällöin koira voi olla jopa keskikokoinen tai isompi jos on rauhallinen yksilö ilman eroahdistusta ja metsästysviettiä.

  • Suosittelemme tulla tutustumaan meihin paikan päällä ennen ensimmäistä hoitojaksoa. 

Kun tuot koiraa meille hoitoon käytä koiraa pisulla automatkan jälkeen. 

Mukaan tulee tuoda:

  • Rokotetodistus (rokotteet oltava ajantasalla)
  • Koiran omat ruoat. Mukaan ei tuoda ruoka tai vesi astioita.
  • Herkut, ei kuitenkaan luita koska niistä voi tulla riitaa. Mikäli koiralle on varattu huone omaan köyttöön voi myös tuoda luita.
  • Peti, vain jos koiralle on varattu huone omaan köyttöön tai jos uskotte että koira käyttää petiä myös meillä.
  • Leluja ei tuoda mukaan koska niistä voi tulla riitaa. Mikäli koiralle on tilattu huone omaan köyttöön voi tuoda leluja mukaan.

Koirien TRIMMAUKSET


  • Meillä pienten koirien trimmauksen HINTAAN SISÄLTYY aina pesu ja kuivaus, saksi ja/tai kone trimmaus, kynsien leikkuu ja korvakarvojen siistiminen!!! 
  • Trimmaus aikoja on vaihtelevasti iltaisin sekä viikonloppuisin.

  • Pesu -ja trimmaukset kaikenrotuisille pienille kotikoirille. Ei nypintä tai näyttely trimmejä! 
  • Mikäli koirasi on allerginen, tuothan mukaan omat pesuaineet.

Hinta: Alkaen 50,00 € (hoitojakson aikana)

Muulloin alk 60,00 € 

Takkujen avaamiset alk 35 € /h.

Pelkkä pesu ja kuivaus 40 €


  • Huom! -En trimmaa aggressiivisia tai yhteistyökyvyttömiä koiria! Ei nypintä tai näyttely trimmejä.



Hinnasto 

Hinnat sisältävät arvolisäveron 24 %. Hoitojaksot maksetaan hotelliin sisäänkirjautumisen yhteydessä. Vuorokausihoito lasketaan sen hoitojakson alkavalta vuorokaudelta kun lemmikki tuodaan hoitoon, kellonaikaan katsomatta. Lemmikkiä voi tuoda hoitoon jopa klo 22 saakka. Kissojen ja kanien minimi hoitojakso meillä on 2 vrk. Sesonkina (vko 8, 9 & 10. Pääsiäisenä, Vappuna, Kesä & Heinäkuu, Syysloma viikot, Joulu ja Uusivuosi) jolloin hintaan lisätään sesonki lisä +20%. Viikon päivät ja viikonloput ovat meillä samanhintaiset, viikonlopusta meillä ei veloiteta ekstraa! Maksuvälineenä käy käteinen, kortti tai Mobilepay.

KOIRILLE:

Päivähoito koiralle (vapaana muiden koirien kanssa)

(tai oma hotellihuone sis päivähoidon ja ulkoilutukset)

Saman perheen seuraavat koirat -50%

35€

49€

Vuorokausi koiralle (vapaana muiden koirien kanssa)

(tai oma hotellihuone sis. vuorokausihoidon ja ulkoilutukset)

Saman perheen seuraavat koirat -50%

45€

 59€

1 vko koiralle (vapaana muiden koirien kanssa)

(tai oma hotellihuone sis. viikkohoidon ja ulkoilutukset)

Saman perheen seuraavat koirat -50%

+ 1 vko, seuraavat vuorokaudet +45 € / vrk

300€

390 €

Sesonkina lisätään hoitojaksoihin sesonkilisäys + 20 % hintaan.

Koiran ylimääräinen lenkitys / päivä

3 kertaa / päivä.

 (Hoitojaksoihin kuuluu pihalla vapaana oleminen 5-10 kertaa / päivä)

5€ / pvä

Trimmaukset koirille

Meillä hintaan SISÄLTYY pesu ja kuivaus sekä korvien ja tassujen siistiminen sekä kynsien leikkuu! Hinta alkaen 50,00 koskee trimmausta hoitojakson aikana, muulloin hinta on alk 60,00 €. -Meillä ei ole piileviä "lisiä" hintaan.

alk. 50€

Pelkkä pesu (ja kuivaus) ilman trimmausta

alk. 40€

Kynsien leikkuu pienille koirille


10€

Trimmaus kurssi (yksityinen)

Lauantaisin tai sunnuntaisin. Kotitrimmaukset. Ei nypintä, näyttely ja rotutrimmauksia. Varaukset ja lisätietoa saa soittamalla 045-2056000. 

Kurssin vetää Janne Antin, lemmikkihotellin trimmaaja.

alk. 160€

Sopii pienille koirille, -ei nypittävät rodut.
Sopii pienille koirille, -ei nypittävät rodut.

KISSOILLE: (ja kaneille)

Yksi kissa, VIIKONLOPPU / 2 vrk

Lyhyin hoitojakso kissalle on meillä 2 vrk. Mikäli tarve on 1 vrk, hinta on sama kuin 2 vrk.

+ 2 vrk, seuraavat vuorokaudet + 25 € / vrk

80€

2 tai useampi kissa, VIIKONLOPPU / 2 vrk

Joko viikonloppu pe-su tai 2 vuorokautta. Lyhyin hoitojakso kissoille on meillä 2 vrk. Mikäli tarve on 1 vrk, hinta on sama kuin 2 vrk.

+ 2 vrk, seuraavat vuorokaudet + 35 € / vrk

100€

Yksi kissa, VIIKKO / 7 vrk

+ 1 vko, seuraavat vuorokaudet + 25 € / vrk

150€

2 tai useampi kissa, VIIKKO / 7 vrk

+ 1 vko, seuraavat vuorokaudet + 35 € / vrk

250€

Huom! Sesonkina lisätään hoitojaksoihin sesonkilisäys + 20 % hintaan.



Peruutukset:

-On tehtävä viimeistään 1 kk (30 vrk) etukäteen, ilman kuluja

-Viimeistään 2 vkoa etukäteen, veloitamme 50% hoitokuluista

-Peruuttamatta veloitamme koko hoitojakson hinnan

Alueella on tallentavia valvontakameroita
Alueella on tallentavia valvontakameroita

Asiakkaamme ovat arvostelleet meitä seuraavasti:

Tässä osa arvosteluista julkisilla Facebook-sivuillamme.

Arvostelumme ovat korkeat 5 tähteä, 5 mahdollisesta. 

Kiitos kaikille arvosteluista.

Teemme parhaamme jotta kaikkien lemmikit viihtyisivät meillä mahdollisimman hyvin. 

Pyrimme tekemään näin myös tulevaisuudessa.


Pidätämme kaikki oikeudet muutoksiin.