APUA TURKIN MAANJÄRISTYKSEN KISSA-UHREILLE
Tee päivän hyvä työ ja lahjoita!
Helmikuussa 2023 Turkissa oli useampia erittäin vakavia ja tuhoisia maanjäristyksiä. Monet perheet joutuivat jättämään kotinsa, kun talot sortuivat. Ihmisiä hakeutui tilapäisiin majoituksiin esimerkiksi sukulaisten luokse.
Maanjäristysalueella asuva turkkilainen kissanomistaja Enis perheineen joutui jättämään kotinsa, koska heidän asuntonsa ei ollut enää turvallinen.
Sekasorron keskellä heidän kissansa pääsi vahingossa karkumatkalle. Kissa oli elämänsä ollut sisäkissana ja sen vuoksi ei ollut steriloitu. Muutama kuukausi myöhemmin syntyi yllättäen kaksi kissanpentua. Enis on tällä hetkellä työtön eikä työtä ole tarjolla. Hänellä ei ole rahaa näitä kissanpentuja varten, hyvä jos edes omaan ruokaan. Pienet säästöt meni kaikki kodin jälleenrakentamiseen ja perheen ruokkimiseen. Heillä oli mm hankaluuksia veden- ja sähkönsaannissa. Hän on kuitenkin tehnyt kaikkensa, jotta kissanpennuilla olisi hyvä olla.
Lahjoita ja auta etteivät kissanpennut joutuisi kulkukissoiksi.
Lahjoitetut varat menevät suoraan näiden pentujen ja emon ruokintaan ja eläinlääkärikäynteihin (mm rokotukset, sterilisointi ja kastrointi). Mahdolliset ylijäävät varat ohjetaan paikallisen eläinsuojelujärjestön kautta muiden maanjäristys alueen kissojen hoitoon.
Tämä pienkeräys on voimassa 3 kuukautta (16.8-15.11.2023).
Keräyksen järjestäjä on Janne Antin.
Keräykseen liittyvät mahdolliset lisätiedot: jpkh.fi@gmail.com
Tilinumero keräystä varten: FI34 5078 0820 2580 57
(Vastaanottaja Janne Antin. Viestikenttään: Turkin kissat)
Keräysnumero: RA/2023/912
Lämpimät kiitokset kaikille, joilla on mahdollisuus auttaa lahjoituksella
